keskiviikko 20. heinäkuuta 2016

Lomasta

Loma on ihmisen parasta aikaa. Lomalla kaikki on helpompaa. Ainakin itselläni loman aikana terveys aina kohenee ja stressi helpottaa. Joka kesä mietin, että töihin palatessa täytyy jatkaa rennompaa elämää. Mutta miten se onnistuisi? Arjesta pitäisi osata nauttia, arkea on kuitenkin suurin osa ihmisen  elämästä. Miten sitä osaisi töiden jälkeen heittää aivot narikkaan, kattaa vaikka kauniit astiat pöytään ja tehdä jotain hyvää mutta simppeliä ruokaa. Teoriassa se kuulostaa helpolta, mutta itse töissä käydessä ahdistun kiireestä. Tuntuu, että illoista loppuu aikakin kesken ja töiden jälkeen ehtii tehdä äkkiä jotain ruokaa, siivota, hoitaa lasten läksyjen tarkastukset ja harrastuksiin viemisen. Sitten onkin jo nukkumaanmenoaika ja seuraavana päivänä sama juttu. Viikonloppuna olenkin jo niin poikki, että tekisi mieli vaan nukkua.

Cappuccino 

Itsetehdyt sämpylät


Olen yrittänyt kaikenlaisia elämänhallintaan liittyviä temppuja kalenterin käytöstä viikon ruokalistojen suunnitteluun, mutta silti tuntuu että arki painaa päälle. Nyt tulevana syksynä aioin todella paneutua tähän asiaan ja kokeilla erilaisia elämänhallinnan tekniikoita. :)

Mutta lomasta vielä. Edelleen meri, hiekka varpaiden välissä ja ei yhtään vähäisimpänä ihana, terveellinen ja rakkaudella tehty ruoka. <3 Niistä olen nauttinut täysin rinnoin. Ja aioin edelleen jatkaa niistä nauttimista.

Mansikka-aika
Meri <3


Sama meri <3



Ei kommentteja:

Lähetä kommentti