sunnuntai 29. toukokuuta 2016

Pe....lleen meni

Hei taas,
sairastuin, olin kotini vanki ja kaikki suunnitelmat meni pieleen. En todellakaan ole pitänyt sometaukoa, en edes uutistaukoa. Ja totuuden nimissä on myönnettävä, että myös rentoutusharjoituksetkin on tekemättä. Joten huomenna täytyy aloittaa uudelleen, puhtaalta pöydältä.

Stressin määrän lisääntymisen olen huomannut hermojen kirskahteluna. Ärsyttää ihmisten huono käytös jopa enemmän kuin normaalisti. Apteekissa etuillut setä sai savun nousemaan korvista ja netin vihasivustoilla pyörittyäni tuntuu, että ihmiskunnalla ei ole toivoa.

kuva:pinterest



Ensi viikon tavoitteet on:

1. Sometauko
2. Uutistauko
3. Liikuntaa ( mutta mitä!? )
4. Kahvi minimiin
5. Vettä tarpeeksi
6. Riittävästi unta
7. Puutarhatöitä

Ja näillä sitten  eteenpäin!

Tästä löytyy muuten mielenkiintoinen väitöskirja liikunnasta ja stressin vähentämisestä.

Ja inspiraatiokuvana tämä on mielestäni ihana:

kuva:pinterest

Tuosta kuvasta löytyy monenlaisia vinkkejä aivojen tuulettamiseen. Ihan mielettömän simppeleitä juttuja. Taidankin laittaa tämän kuvan työkoneelle taustakuvaksi tai tulostaa se työhuoneen seinälle ja lisäksi vaikka kalenterin väliin. Lue, mene puistoon, pidä kahvitauko, ota päiväunet.. Jopa tuo leijan lennätys onnistuisi, meillä taitaa olla kaapissa kolme. Ihana, ihana kuva. <3


tiistai 17. toukokuuta 2016

Runsauden pula

Olisi yksinkertaista jos olisi vain joku yksittäinen selkeä stressin aihe. Joku sellainen, jota olisi helppo lähteä työstämään. Esimerkiksi liian vähäinen uni. Tai huono ruokavalio. Toisaalta kun on mistä valita, voi kokeilla ehkä vähän kaikenlaista helpottamaan oloa. :) Ajattelin, että voisin yrittää priorisoida omia tavoitteitani näin aluksi. Omalla kohdallani väsymys on välillä valtaisaa. Nukun ihan kohtalaisesti, mutta unenlaatu voisi olla parempi. Ajoittaiset painajaiset verottavat voimia ja unen määräkin on liian pieni.

Ahdistun helposti maailman tapahtumista ja huomaan jääväni koukkuun uutisiin ja ajankohtaisohjelmiin. Olen joskus tehnyt uutislakon ja muistelen, että se auttoi jonkin verran. Samoin kaikenlaiset netin vihasivustot ovat pahinta myrkkyä sielulle ja sitä kautta hermoille. Minun pitäisi pysyä niistä kokonaan poissa, mutta toistaiseksi olen epäonnistunut surkeasti.

kuva:pinterest


Välillä huomaan olevani niin jännittynyt, että hengittäminen on hankalaa. Koko pallea tuntuu olevan jumissa ja joudun muistuttamaan itseäni hengittämään kunnolla. Samoin kaikki lihakset jumittavat ja se tietysti lisää särkyjä ja tekee yleisvoinnista huonon. Minun pitäisi ehdottomasti tehdä rentoutusharjoituksia ja venytyksiä. Tämä jostain syystä aina jää enkä voi syyttää siitä kuin itseäni.

Tässä olisi siis muutamia tavoitteita tälle viikolle:

1. Uutislakko
2. Älä roiku netissä (paitsi positiivisilla ja hyvää mieltä tuottavilla sivuilla)
3. Hengitä
4. Tee rentoutusharjoituksia/venytyksiä
5. Nuku vähintään 7h yöunet

Hengitysharjoituksia löytyy netistä pilvin pimein. Voit löytää sopivia tekniikoita esimerkiksi täältä tai tästä.

Rentoutumisharjoituksia löytyy myös jokaiseen makuun. Itse pidän sellaisista harjoituksista, joita voi tehdä myös työpäivän aikana eli toisin sanoen sellaisista, joihin ei kulu tuhottomasti aikaa. Täältä löytyy aika kivoja harjoituksia. Ja muutenkin ovat mielenkiintoiset sivut. Täytyy käydä joku päivä tutkailemassa lisää.

kuva:pinterest



maanantai 16. toukokuuta 2016

Lähtötilanne

1. Kahden ihanan lapsen äiti
2. Yhden ihanan miehen vaimo
3. Ihana mutta henkisesti raskas työ
4. Hermot kireinä huolimatta ja johtuen ks. kohdat 1 ja 3 ja joskus jopa 2
5. Liian vähän vapaa-aikaa ja liian paljon töitä
6. Töiden vähentäminen ei ole mahdollista, koska asuntolaina
7. Helposti stressaantuva ja pedantti luonne
8. Lisäksi riittämättömyyden tunne, ahdistusta maailman pahuudesta, keski-ikäistyvän naisen ulkonäköpaineita (jotka luojan kiitos ovat pienemmät kuin teininä), paljon haaveita ja unelmia, joiden toteuttamiselle ei tunnu löytyvän aikaa

kuva:pinterest


Olen yrittänyt jo vuosia päästä eroon jatkuvasta stressistä siinä onnistumatta. Välillä olen kokenut pieniä onnistumisen elämyksiä, mutta valitettavan nopeasti olen päätynyt takaisin siihen päätä vannemmaisesti puristavaan ahdistavaan stressitilaan, joka aiheuttaa hermojen kireyttä, päänsärkyä, lihaskireyttä ja kipuja, painajaisia sekä vatsavaivoja. Ihan muutamia stressin sivutuotteita mainitakseni. :) Nämä uskoakseni ovat ne ruuhkavuodet, joista kaikki aina puhuvat ja joita en ennen oikein ymmärtänyt. On ehkä vaikea ymmärtää sellaista mitä ei itse ole aiemmin kokenut.

kuva:pinterest


Tällä hetkellä olen siinä pisteessä, että nautin valtavasti lapsistani ja samoin työstäni. Silti huomaan jatkuvan kiireen ja paineen vaikuttavan elämänlaatuun heikentävästi.  Tahtoisin niin kovasti elää hetkessä ja nauttia täysillä näistä päivistä, jolloin lapset ovat vielä pieniä ja itse olen vielä terve ja nuori tai ainakin nuorehko, katsojasta riippuen. Haluaisin olla sellainen ihana ja rento äiti, joka ei koskaan menetä malttiaan, jaksaa paistaa lapsille pullaa ja pelata illasta toiseen lautapelejä. Haluaisin olla myös ihana ja rento työkaveri, joka jaksaa kannustaa, opastaa ja nauraa omien töiden keskellä. Haluaisin ehdottomasti olla myös sellainen vaimo, joka jaksaa käpertyä puolisonsa kainaloon iltaisin ja joka etsii aikaa romantiikalle ja jaksaa keskittyä niihin ihaniin pieniin suloisiin hetkiin, joita kuitenkin onneksi on. Voi olla, että minusta ei koskaan tule lähimainkaan haavekuvieni kaltaista äitiä, vaimoa tai työtoveria, mutta ainahan voi yrittää. :)

kuva:pinterest


Siksi siis operaatio stressin selätys. Yykaakoo, tästä se alkaa.

P.S Lisäyksenä vielä, että olen tässä vuosien varrella lukenut elämänhallintaan ja työpaineiden, stressin ja kaiken ahdistavan vähentämiseen ohjaavia opuksia. Olen kokeillut joogaa, hierontaa, osteopatiaa ja kaikenlaisia muita patioita. Olen yrittänyt saada stressiä pois myös aromaterapialla, vyöhyketerapialla ja kukkaterapialla. Tottakai olen kokeillut myös liikuntaa rauhallisista metsälenkeistä aina hikirääkkiin asti. Silti olen nyt tässä. Avoimin mielin kohti rentoa mieltä. :)